lauantai 29. elokuuta 2015

Kesäkurpitsamoussaka




Perinteinen kreikkalainen moussaka valmistetaan munakoisosta, tomaateista ja jauhelihasta, joskus siihen käytetään myös perunaa. Koko komeus kruunataan valkokastikkeella. Mr. Foodilicious toi mummolasta jättikokoisen kesäkurpitsan, joten tämän mehevän moussakan uumenissa on reilusti kesäkurpitsaa perinteisen munakoison sijaan. Loput kesäkurpitsasta katosi vokkiin. Syksyn sato alkaa olla parhaimmillaan, joten nautitaan siitä!

Moussaka maistui myös perheen taaperolle, joka kovasti harjoittelee itse syömistä. Eräänäkin aamuna taapero jäi päiväkodin aamupalapöytään hieromaan kaurapuuroa kaksin käsin naamaansa. Äiti sanoi nopeat heipat ja kiitti mielessään päiväkodin ihania hoitajia, jotka jaksavat taaperon ruokakasvatusta päivästä toiseen hermostumatta. 

Oheiset kesäkurpitsat ovat kuvausrekvisiittaa. Anopin jättikurpitsa päätyi siivuiksi.
Moussaka ennen uunia
 
KESÄKURPITSAMOUSSAKA

Jauhelihakastike:
1-2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
400 g naudanjauhelihaa
3 rkl tomaattipyreetä
½ dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (persiljaa, timjamia)
1 ½ tl suolaa
ripaus kanelia
(½-1 dl vettä)

Juustokastike:
50 g voita
½ dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
½ tl muskottipähkinää
ripaus valkopippuria

Lisäksi
3-4 kpl jauhoista perunaa
400 g kesäkurpitsaa

Pinnalle:
1 rkl oliiviöljyä
kesäkurpitsaviipaleita
2 rkl korppujauhoja
 
Valmista ensin kastikkeet. Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä paistinpannussa. Laita jauheliha mukaan ruskistumaan. Lisää tomaattipyree, hienonnetut yrtit,  suola ja ripaus kanelia. Hauduta 10 minuuttia. Lorauta tarvittaessa vettä.

Tee juustokastike. Sulata voi kattilassa. Lisää mukaan vehnäjauhot ja hauduta seosta muutama minuutti. Lorauta seokseen maito vähitellen samalla sekoittaen. Hauduta 20 minuuttia. Lopuksi lisää juustoraaste ja mausteet.

Käsittele kasvikset. Pese ja viipaloi perunat sekä kesäkurpitsat. Kesäkurpitsan viipalointi onnistuu hyvin juustohöylällä.

Lado ainekset uunivuokaan kerroksittain. Levitä päällimmäiseksi juustokastiketta, koristeeksi kesäkurpitsaviipaleita ja päälle loraus oliiviöljyä ja ripaus korppujauhoja. Kypsennä moussakaa uunissa 200 asteessa noin tunnin verran. Peitä vuoka leivinpaperilla, jos pinta tummuu paiston aikana liikaa.


Kalí óreksi!

lauantai 15. elokuuta 2015

Crumpetit

Crumpetti on yhdistelmä blinistä ja amerikkalaisesta pannukakusta.


Viime viikolla palattiin lomalta arkeen. Työt alkoivat, taapero aloitti päiväkodissa ja päivärytmiä hiottiin sopimaan uusiin kuvioihin. Viikonloppu sai taas uuden merkityksen, vaikka arki on mukavaa ihan sellaisenaan. Perjantain kunniaksi paistoin crumpetteja. Crumpetti on yhdistelmä blinistä ja amerikkalaisesta pannukakusta. Taikina nostatetaan ensin hiivan avulla ja lopuksi siihen lisätään vielä soodaa. Koostumus on täyteläinen ja kuohkea. Nauti crumpetit sellaisenaan vaahterasiirapin kanssa tai pinoa huikea torni marjojen kera! Voit paistaa crumpetit etukäteen valmiiksi ja lämmittää ne pannulla voissa juuri ennen tarjoilua.


Myös Foodiliciouksen keittiössä pidettiin loppukesästä muutama viikko lomaa, mutta laakereilla ei suinkaan levätty. Loman aikana rakentui blogi päivätyöhön liittyen. Jos peruskoulun kotitalousopetuksen kuulumiset kiinnostavat, niin käy kurkkaamassa täältä. Myös ilmoittautuminen opiston kursseille avautui. Helsingin kurssit löytyvät täältä ja Hyvinkään kokkaus- ja ruokakuvauskurssi täältä. 

Tulkaahan kursseille! Helsingin kurssit ovat täynnä, mutta ilmoittautua kannattaa silti jonoon. Kurssille pääsee hyvin todennäköisesti varasijalta, sillä tilanne elää syksyn edetessä. Helsingin työväenopistossa pidän Karjalaiset tapakset-, HelsinkiMenu itsetehden-, Nykykarjalainen pitopöytä- ja Manneheimin pöydässä -kurssit. Opetuspaikkana on Stoan opetuskeittiö Itäkeskuksessa.


CRUMPETIT
(16-20 kpl)

5 ½ dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa (11 g)
3 ½ dl täysmaitoa
1 tl sokeria
½ tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 ½ dl lämmintä vettä

Paistamiseen: voita ja rypsiöljyä

Yhdistä jauhot ja kuivahiiva. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (+42°C)  ja lisää sokeri maitoon. Kaada maitoseos jauhojen joukkoon. Sekoita puuhaarukalla muutama minuutti, kunnes taikina on tasaista.

Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia. Halutessasi voit antaa taikinan nousta tunnin ajan. Taikina kohoaa ensin ja laskee sen jälkeen.

Liuota ruokasooda ja suola lämpimään veteen. Lisää seos taikinan joukkoon. Peitä keittiöpyyhkeellä ja anna levätä 20 minuuttia.

Paista taikinasta lettupannulla miedohkolla lämmöllä lettuja rypsiö-voiseoksessa noin 5 minuuttia tai kunnes lettuihin ilmestyy kuplia. Käännä ja paista toiselta puolelta noin 3 minuuttia. Tarjoa marjojen ja vaahterasiirapin kanssa.



Nauti crumpetit sellaisenaan vaahterasiirapin kanssa tai pinoa torni marjojen kera

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.