keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Banaani-rahkaletut


Herkuttelee banaani-rahkaletuilla aamiaisella tai salitreenin jälkeen! 

Helpot banaani-rahkaletut maistuvat silloin kun tekee mieli  jotain makeaa, mutta terveellistä syötävää. Herkulliset trendiletut valmistuivat tällä kertaa gluteenittomista jauhoista, mutta ne voi valmistaa myös vehnä-, soija- tai kookosjauhoista. Urheilija pyöräyttää letut proteiinijauheesta.



BANAANI-RAHKALETUT
(noin 14 pikkulettua)

2 banaania
250 g rahkaa
3 kananmunaa
¾ dl valitsemiasi jauhoja (vehnä, gluteeniton, soija, kookos, proteiini)
1 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
¼ tl suolaa
voita (tai öljyä) paistamiseen

Pilko banaanit. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi tehosekoittimessa. Anna taikinan turvota 10 minuuttia.

Kuumenna nokare voita ohukaispannussa, annostele kuplivan rasvan päälle vajaa ½ dl taikinaa ja paista molemmin puolin miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi.

Tarjoile letut hunajan ja marjojen kanssa.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kiitos Chiguita!


Osallistuin syksyllä Kokkaa Chiquitan kanssa -kisaan välipalapatukka reseptillä. Varsinainen postaus patukasta löytyy täältä. Posti toi yllätyksekseni palkinnon kisaan osallistumisesta. Liekkö ollut arpaonnea, sillä tarina ei kerro miten palkinnon saajat oli valittu! Joka tapauksessa Foodilicious by Anne on nyt ylpeä uuden ja tehokkaan blenderin omistaja. Laite onkin surissut keittiössä useampana päivänä ja osa tuotoksista pääsee myös tänne blogin puolelle. Ensimmäiseksi julkaisen viime kesän suosikkijuomani – Trooppisen mangosmoothien!




TROOPPINEN MANGOSMOOTHIE
(2 annosta)

2 banaania
150 g mangokuutioita (pakaste)
½ prk kookosmaitoa
1 tl hunajaa
1 sitruunan puristettu mehu
2 dl rahkaa tai paksua jogurttia
(2 rkl tocoa eli riisinlesejauhetta)

Pilko banaanit ja lisää ne kohmeisten mangokuutioiden, kookosmaidon ja hunajan kanssa tehosekoittimeen. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää tämän jälkeen sitruunamehu ja rahka/jogurtti. (Superpirtelöön voi lisätä tocoa). Pyöräytä kauniin tasaiseksi. Jaa kahteen lasiin.

Varsinaisen voimajuoman smoothiesta saa lisäämällä siihen lehtipinaattia!




perjantai 23. tammikuuta 2015

Pavlova-leivokset



Pavlova on Australian ja Uuden-Seelannin perinneherkku, joka on nimetty balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Tarinan mukaan venäläinen ballerina Anna Pavlova teki lähtemättömän vaikutuksen australialaiseen keittiömestariin, joka kehitti ihailemalleen naiselle pavlovakakun. Hedelmäisen marenkiunelman valkoinen kuohkeus ja ilmava keveys kuvaavat tanssijattaren pukua ja hänen hennon haurasta olemustaan. Kyseessä on siis varsinainen jälkiruokien klassikko, josta on lukemattomia variaatioita. Usein pavlova koostuu täytekakun kokoisesta marenki-pohjasta, kermavaahdosta ja hedelmistä tai marjoista. Pavlova muuntuu vaivattomasti herkullisiksi ja näyttäviksi minileivoksiksi. Pieni pavlova-leivos on juuri sopivan kokoinen yhden hengen jälkiruoka-annos, ja muotonsa puolesta myös kiva koristeltava. 



Kesällä paplovan koristeluun kannattaa käyttää runsaasti kotimaisia marjoja, muina vuodenaikoina vaikka erilaisia hedelmiä. Tammikuun sesonkihedelmiä ovat mm. appelsiini, banaani, granaattiomena, kiivi, mango, omena, päärynä, passionhedelmä ja verigreippi. Perinteisesti pavlovan täytteenä on käytetty kermavaahtoa, mutta lisäämällä vatkatun kerman joukkoon rahkaa tai maustamatonta jugurttia, täytteestä tulee raikkaampi. Täytteen voi maustaa myös lasten hedelmä- ja marjasoseilla.



PAVLOVA

Pohja:
4 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä (Maizena)

Voiteluun: öljyä

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk (à 200 g) rahkaa tai maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
2 tl sokeria

Koristeeksi: hedelmiä tai marjoja, sitruunankuorta, sitruunamelissaa ja valkosuklaalastuja

  1. Kuumenna uuni 100 asteeseen. Voitele leivinpaperille öljyllä ympyrä (Ø 25 cm). Aseta paperi uunipellille.Voit tehdä samalla ohjeella myös pienet, annoskokoiset Pavlovat.
  2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (keltuaista ei saa olla mukana). Lisää sokeri pienissä erissä, vatkaa koko ajan. Kun seos on kiiltävää, lisää vaniljasokeri ja viinietikka. Sihtaa joukkoon maissitärkkelys. Sekoita.
  3. Lusikoi tai pursota marenkivaahto leivinpaperille voidellun alueen päälle. Tee reunoista korkeammat kuin keskiosasta.  Jos valmistat minipavlovia tee vaahdosta kahden lusikan avulla uunipellille voidellulle leivinpaperille pieniä kuppeja tai vastaavasti pursota ne.
  4. Paista uunin keskitasolla 1 t 30 min (pienet pavlovat 1 t 15 min.) tai kunnes marenki on päältä rapeaa ja oljenväristä, sisältä pehmeän vaahtomaista. Anna jäähtyä. Siirrä kakkuvadille.
  5. Vaahdota kerma. Lisää rahka ja vaniljasokeri. Lusikoi pohjalle. Koristele haluamillasi marjoilla tai hedelmillä. Tarjoa heti jälkiruoaksi tai kahvin kanssa.
 
Pohjat voi tehdä valmiiksi etukäteen ja täyttää vasta juuri ennen tarjoilua.  Säilytä huoneenlämmössä ilmavasti peitettynä.

Marengin valmistuksessa on tärkeää, että valkuaisten joukkoon ei pääse yhtään keltuaista eikä rasvaa. Erottele valkuaiset keltuaisista varoen, jokainen valkuainen yksitellen esim. lasiin ja kaada vasta sitten vatkauskulhoon. Jos keltuainen ei pysy ehjänä, ota tilalle uusi muna. Käytä mieluiten muovisen kulhon sijasta kuivaa ja puhdasta lasi- tai teräskulhoa.



torstai 22. tammikuuta 2015

Pinaatti-perunacurry



Tämä curry saa kaapimaan kulhon pohjalta viimeisetkin rippeet! Curry tarkoittaa Intiassa pataruokaa ja mausteseosta. Sana on peräisin Intian kielen sanasta Khari, joka tarkoittaa kastiketta. Tällä kertaa curry taipui herkulliseksi voimaruuaksi pinaatin kera. Pinaatti-perunacurry valmistuu nopeasti ja on sellaisenaan täyttävää pataruokaa. Lisää täyttävyyttä tuo salaattijuustokuutiot. Makua voi muunnella käyttämällä joko kookosmaitoa tai kermaa. Varsinaisen voimaruuan tästä currysta tekee pinaatti, joka on erinomainen K-vitamiinin ja raudan lähde. Baby eli lehtipinaatin voi käyttää ryöppäämättä.

 
PINAATTI-PERUNACURRY
(3-4 annosta)

 600 g perunaa (kiinteää)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili (vihreä)
3 rkl voita + öljyä
1 ½ rkl currytahnaa (mietoa)
1 tl sokeria (tai hunajaa)
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl kookosmaitoa (tai kermaa)
1 rkl sitruunamehua
(suolaa)
mustapippuria myllystä
2 dl (40 g) lehtipinaattia
150 g salaattijuustokuutioita

  1. Kuori perunat ja leikkaa ne parin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Silppua sipulit ja chili.
  2. Kuumenna voi-öljyseos paistokasarissa tai vokissa. Kuullota sipuleita ja chiliä hetki. Lisää perunakuutiot ja kuumenna sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää currytahna ja sokeri, kuumenna.
  3. Kaada vesi kasariin, murenna sekaan kasvisliemikuutio. Keitä hiljalleen, kunnes perunat ovat pehmenneet ja keitinliemi haihtunut vähiin.
  4. Lisää kookosmaito, pinaatti ja sitruunamehu. Keitä hiljalleen, kunnes liemi sakenee.
  5. Mausta perunacurry (suolalla) ja pippurilla. Ripottele pinnalle salaattijuustokuutiot.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Seljanka





Seljanka (ven. селя́нка) on vanha venäläinen maalaiskeitto, joka tunnetaan myös Viron puolella.  Kuuluisimpia seljanka faneja lienee marsalkka Mannerheim, joka ihastui tähän ruokaan Pietarissa asuessaan.  Keitto mielletään Suomessa usein kalakeitoksi Mannerheimin mieliruokiin kuuluneen kalaseljankan mukaan, mutta sen voi tehdä myös lihasta, sienistä (tatit ja herkkusienet) tai makkarasta. Keitto maustetaan tomaattimurskalla. Siihen lisätään happamuutta ja suolaa maustekurkun tai sienien säilöntäliemellä, hapankaalilla, kapriksilla, oliiveilla tai sitruunalla. Valmiiseen keittoon voidaan lisätä myös smetanaa.

Kuudes Suomen tasavallan presidentti, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim tunnettiin kaiken muun lisäksi aikamoisena kulinaristina. Marskilla oli toki vahvat siteet kotimaisiin makuihin, mutta vuodet ulkomailla tekivät miehestä paitsi kosmopoliitin, myös edelläkävijän. Reissujen parhaimpia makuja tuotiin tuliaisina kotiin. Mannerheimin tunnetuimpiin herkkuihin lukeutuivat  Marskin ryyppy, Vorschmack ja Seljanka. Kalaruoat olivat Marskin sydäntä lähellä, joten oheinen keitto valmistui Marskin jalanjäljissä lohesta. Keiton maku vain syvenee seuraavana päivänä tarjottaessa.



MARSKIN SELJANKA

2 isoa sipulia 
2-3 (300 g) porkkanaa
2-3 (300 g) perunaa tai pala juuriselleriä
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja 
7 dl vettä 
1 tlk herkkusieniä (liemineen) 
2 laakerinlehteä 
1 tl suolaa 
mustapippuria myllystä
1-2 valkosipulinkynttä 
300 g lohta
3 rkl tomaattisosetta
2 rkl sitruunanmehua 
1 dl maustekurkkuviipaleita 
2 rkl kapriksia tai oliiviviipaleita
tilliä

Tarjoiluun: smetanaa
  1. Hienonna sipulit ja suikaloi porkkanat sekä perunat (tai selleri).
  2. Sulata voi ison kattilan pohjalla. Lisää kasvikset ja kuullota hetkinen, ripottele pintaan vehnäjauhot. Lisää vesi ja sekoita.
  3. Viipaloi herkkusienet ja kaada liemineen joukkoon. 
  4. Lisää mausteet: laakerinlehti, suola, pilkotut valkosipulinkynnet sekä muutama kierros mustapippuria myllystä. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia
  5. Viipaloi lohi ja lisää keittoon. Anna kiehua edelleen 10 minuuttia.
  6. Sekoita varovaisesti joukkoon tomaattisose, sitruunamehu ja suikaloitu maustekurkku. Ripottele pinnalle kaprikset tai oliiviviipaleet.
  7. Tarkista keiton maku, lisää pinnalle hienonnettua tilliä ja tarjoile kuumana smetanan kera.

Oheinen ruoka on tehty toivepostauksena! Jos haluat blogiin jonkun mieliruuistasi tai jonkun uuden reseptin kokeiluun, vinkkaa siitä kommenttikenttään tai lähetä toiveesi sähköpostilla (foodiliciousbyanne@gmail.com). 

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.