lauantai 1. lokakuuta 2016

Palsternakka- ja bataattiranskalaiset + manteliaioli




Uunissa kullankeltaiseksi paahtuvasta palsternakasta syntyy herkullinen vaihtoehto perinteisille ranskanperunoille. Myös rapsakat bataattiranskalaiset ovat olleet blogin suosituimpia reseptejä. Ohessa päivitetty resepti bataattiranskalaisiin ja ihanan rapsakoihin palsternakkaranskiksiin.  Ranskalaiset saivat seurakseen vegaanillekin sopivaa kananmunatonta manteliaiolia.


PALSTERNAKKARANSKIKSET
(yhdelle tai kahdelle)

3 palsternakkaa
3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä

BATAATTIRANSKALAISET

2 isoa bataattia
3 rkl oliiviöljyä
½ tl piparkakkumaustetta
1 tl kanelia
suolaaa

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Kuori palsternakat tai bataatit ja viipaloi ranskanperunan kokoisiksi suikaleiksi. Upota siivut lämpimään veteen 5 minuutiksi.

Kaada vesi pois ja kuivaa ranskalaiset ja kulho. Kaada ranskalaiset takaisin kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää öljy ja mausteet. Älä lisää vielä suolaa! Sekoita käsillä niin, että öljy ja mausteet sekoittuvat tasaisesti.

Laita ranskalaiset uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa noin 15 minuuttia, kääntele lastalla ja paista vielä noin 10 minuuttia, kunnes ranskikset ovat rapeita. Mausta valmiit ranskalaiset suolalla ja tarjoa esimerkiksi mantelimajoneesin kanssa (ohje alla).

MANTELIAIOLI

1½ dl mantelilastuja
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl dijon-sinappia
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl oliiviöljyä
½ dl vettä
ripaus suolaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita täydellä teholla tasaiseksi paksuksi seokseksi. Säilytä jääkaapissa.




© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.