maanantai 11. toukokuuta 2015

Juuressosekeitto paahdetuista kasviksista



 

Pidä kasvisruokapäivä ja kokeile juuressosekeittoa paahdetuista kasviksista. Sosekeitto on oivallista arkiruokaa: maukasta, edullista ja vaivatonta valmistaa. Ohessa on soppapäivieni lempikeitto, joka saa täyteläisen paahteisen maun uunissa paahdetuista kasviksista ja pientä potkua ripauksesta chiliä. Jo uunissa ollessaan kasviksista tulee huumaava tuoksu. Lisään kasvissosekeittoihin aina perunaa ja kermaa, ettei vahingossa mene laihdutuskeiton puolelle ja että nälkäkin lähtisi. Jätän keiton myös suhteellisen paksuksi, mikä tuo myös täyttävyyttä ja näin keitto maistuu myös perheen miesväelle. Tämä keitto ei kaipaa valmiita kasvisliemiä, vaan on ehtaa tavaraa sellaisenaan. Kasvikset voi valita mielensä mukaan (tai mitä jääkaapista sattuu löytymään), sillä sama kaava toimii lähes juurekselle kuin juurekselle.


JUURESSOSEKEITTO PAAHDETUISTA KASVIKSISTA
(3-4 annosta)

1 l paahdettuja kasviksia (lanttu, porkkana, peruna, nauris, palsternakka, sipuli, valkosipuli)
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa tai siirappia
suolaa ja mustapippuria myllystä
chilihiutaleita
2 dl kuohukermaa
5-8 dl vettä
timjamia
  1. Kuori ja paloittele juurekset. Kesän perunoihin ja porkkanoihin voi jättää kuoret. Sekoita. Paloittele kuorittu sipuli ja valkosipuli. Huomioi palakoko – jätä nopeasti kypsyvät kasvikset suuremmiksi paloiksi.
  2. Asettele juurekset uuninpellille tai uunivuokaan yhdeksi kerrokseksi. Kaada päälle oliiviöljyä ja hunajaa tai siirappia. Ripottele oinnalle suolaa, mustapippuria ja chilihiutaleita. Paista uunin ylätasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat saaneet hieman väriä.
  3. Kaada paahtuneet kasvikset suureen kattilaan. Lisää päälle muutama desi vettä ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja vettä kunnes keitto on sopivan paksuista. Hauduta hetki, tarkista suola, mausta tuoreilla yrteillä kuten timjamilla.

Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.