Pikeeri (royal icing) on tomusokerikuorrute, joka kovettuu kuivuessaan. Sillä voi koristella pipareita ja tehdä koristeita esimerkiksi muffinssien tai kakun päälle. Kuorrutetta voi myös pursottaa suoraan kakun päälle kuvioiksi tai kirjoitukseksi (spritsaukset). Irralliset pikeerikoristeet tehdään pursottamalla pikeeriä leivinpaperille ja antamalla kuivua. Kovettuneet koristeet pysyvät muodossaan ja ne voi irrottaa ja siirtää kakun päälle.
Pikeeri
valmistetaan valkuaisesta, tomusokerista ja sitruunamehusta.
Vatkaamisen aikana seoksen tilavuus kasvaa ja se muuttuu
vitivalkoiseksi. Pikeerin paksuutta voi säädellä tomusokerin määrällä ja
sen paksuus
määräytyy käyttötarkoituksen mukaan:
Pipareiden/kakun/muffineiden koristelu: 1 ¼ dl – 1 ½ dl tomusokeria
Isot pinnat, joissa pikeeri levitetään peittäväksi
pinnaksi: 1 ¼ dl tomusokeria
Irralliset koristeet: 1 ½ dl – 1 ¾ dl tomusokeria
Tarkkaa jälkeä saa rajaamalla osat ensin kiinteämmällä pikeerillä ja levittämällä
löysempää pikeeriä pinnalle rajausten kuivuttua. Löysän pikeerin tulisi kuivua yön yli, mutta kiinteä
kovettuu parissa minuutissa.
¼ dl valkuaista
1 ¼- 1 ¾ dl tomusokeria (halutusta paksuudesta riippuen)
3 tippaa sitruunamehua/tiivistettä
- Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
- Sekoita joukkoon sitruunamehu/etikka ja loput tomusokerista.
- Jatka vatkaamista hetken aikaa.
- Värjää halutessasi pasta- tai jauheväreillä.
Pikerin paksuutta voi vaihdella. Tarkempaa jälkeä saisi rajaamalla osat ensin kiinteämmällä pikeerillä. |
Lähetä kommentti