perjantai 19. joulukuuta 2014

PIPARIBATTLE




Joulupipareiden leipominen on mukavaa puuhaa. Taikina maistuu hyvälle ja paistettaessa keittiöön tulvii ihana mausteinen tuoksu. Koristelemalla piparit saavat yksilöllisen ilmeen ja niitä voi käyttää koristeina ruokapöydässä, laittaa kuuseen koristeiksi tai antaa vaikkapa lahjoiksi. Koristeleminen sopii kaiken ikäisille joulupuuhasteluksi. 


Pipareilla voi koristaa joululahjat

Pipareista saa hauskat paikkakortit ruokapöytään
 
Aina eivät leipomukset tai koristelu kuitenkaan onnistu ja homma menee pipariksi. Tai sitten vaivalla tehdylle luomukselle tapahtuu jotain odottamatonta.. Leivoin ja koristelin kuluneella viikolla piparkakkutalon. Laitoin talon esille tv-tasolle, mutta kauppareissun aikana piparkakkutalosta oli kadonnut osia! Syyllisiä ei ollut vaikea etsiä, sillä kuvausassistentteinakin vilahtaneet russeli-riiviöt olivat pistäneet sen parempiin suihinsa. Ajattelin kuitenkin esitellä talon täällä blogin puolella ja osallistua samalla piparibattleen.

Katosta on nakerrettu räystäs

Myös muita osia oli kadonnut
Hotelli- ja ravintolamuseo ja Kaapelin joulu -tapahtuma järjestävät yhdessä piparinkoristelukilpailu PipariBattlen. Nyt kolmatta kertaa järjestettävän kilpailun tämän vuoden teemana on EPIC FAIL eli epäonnistuneiden piparien-kisa. Teemana on "Ytitin parhaani" ja epäonnistuneen piparin voi pelastaa hyvällä tarinalla!

Yleisö äänestää Instagramissa kilpailuun lähetetyistä töistä voittajan. Eniten ääniä saaneella EPIC FAIL -piparilla voittaa lepoloman Sokos Hotelleihin. Lisäksi Hotelli- ja ravintolamuseon ja Kaapelin joulun tuomaristo jakavat kunniamainintoja ja arpovat viikkovoittajia. Kilpailuun voi osallistua ottamalla valokuvan koristellusta piparista ja lataamalla sen Instagramiin merkinnällä #piparibattle2014. Kilpailu on käynnissä 15.11.-21.12.2014 välisenä aikana.






Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.