maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ricottalasagne





Herkkulasagnea reilussa puolessa tunnissa! Lasagnen valmistaminen ei  tämän helpommaksi muutu, sillä ohje ei vaadi turhia kikkailuja, mausta kuitenkaan tinkimättä. Valmis laadukas tomaattikastike, tuorepastalevyt sekä mehevä ricottajuusto takaavat herkullisen lopputuloksen. Täyteläinen ja mehevän kostea ricottalasagne tuo tuulahduksen italialaisesta keittiöstä.


NOPEA RICOTTALASAGNE

400 g naudan jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 prk laadukasta pastakastiketta
4 tomaattia
1 prk ricottajuustoa
100 g parmesaania raastettuna (raasta itse!)
1 dl basilikaa
1 pkt tuorepastaa levyinä (200 g)
  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Raasta parmesaani. Ruskista jauheliha oliiviöljyssä paistinpannussa ruskeaksi ja murumaiseksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon pastakastike. Anna kiehua kasaan muutama minuutti.
  2. Viipaloi tomaatit ½ sentin paksuisiksi.
  3. Lisää kastikkeen joukkoon ricottajuusto, kaksi kolmasosaa juustoraasteesta ja basilikasilppu. Tarkista maku.
  4. Lisää kerroksittain jauhelihaseosta, tomaattiviipaleita ja lasagnelevyjä voideltuun uunivuokaan. Jätä päällimmäiseksi jauhelihaseosta ja tomaattiviipaleita. Sirottele loput juustoraasteesta pinnalle.
  5. Paista lasagnea uunissa noin 20 minuuttia.
Buon appetito!


Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.