tiistai 9. kesäkuuta 2015

Piñata Colada –mehujäät



Lämmin kesäpäivä on täydellinen viileälle herkkuhetkelle. Kaupan jäätelöaltaalla käteeni osuu useimmiten perinteinen suklaatuutti, murueskimo tai Kolmen kaverin puteli. Sen sijaan drinkeissä tykkään enemmän hedelmäisistä mauista. Ananas ja kookos ovat klassinen, kesäinen makupari, jotka maistuvat suosikki drinkissäni Piña Coladassa. Viileän raikas kesädrinkki voidaan tarjoilla myös mehujään muodossa. Piña Colada valmistetaan vaaleasta rommista, makeutetusta kookoskermasta ja ananasmehusta. Alkoholitonta muunnelmaa kutsutaan Piñata Coladaksi, josta oheinen jäätelöherkku sai nimensä.  Koska jää turruttaa makunystyröitä, mehujäähän käytettävässä seoksessa on oltava riittävästi makua ja makeutta. Piñata Colada-puikkojen makeus tulee ananasmehusta ja kondensoidusta maidosta. Maista seosta ja lisää tarvittaessa makeutta esim. kookossokeria. Sulata sokeri mehutilkkaan ennen lisäämistä. Anna myös valmiiden puikkojen temperoitua rauhassa ennen syöntiä, jolloin makuelämys on täydellinen. Aikuisten versioon voi lorauttaa vähän Malibu-kookosrommia.


PIÑATA COLADA –MEHUJÄÄT

2 dl ananastäysmehua
1 dl kondensoitua maitoa
2 dl kookoskermaa
1 limen puristettu mehu
(½ dl vaaleaa rommia)

Sekoita jäätelömassan aineet keskenään kulhossa. Valuta seos jäätelömuotteihin ja viilennä jääkappikylmäksi ennen pakastusta. (Näin seos jäätyy nopeammin ja jäätelöön ei synny niin suuria jäätelökiteitä.) Nosta jäätelömuotit pakastimeen. Aseta jäätelötikut pystyyn hieman pakastuneen seoksen joukkoon. Anna jäätelöpuikkojen jäätyä seuraavaan päivään.





Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.