torstai 18. kesäkuuta 2015

Raparperi-mansikkakuppikakut



Ei kesää ilman mansikkakakkua tai raikasta raparperia! Raparperipiirakka ja vaniljakastike sekä mansikat ja kermavaahto ovat takuuvarma valinta, tässä ne kaikki yhdistyvät kuppikakkuversiona.
Mehevän raparperimuffinin täytteenä on pehmeää toffeeta raparperikompotin seurana. Tuoreista raparpereista valmistettu kompotti sopii esimerkiksi kakun ja piirakan täytteeksi tai vaikkapa vaniljajäätelön kanssa lusikoitavaksi. Tällä kertaa ylijääneet kompotit katosivat aamupuuron kanssa parempiin suihin. Kuorrutuksessa on vaniljalla maustettua rahkaa ja kermavaahtoa. Koristeeksi asetellaan tuoreita mansikoita mansikkakakun tapaan. Kuppikakkujen ohje on takuuvarma perusresepti, josta on helppo muokata erimakuisia versioita. Taikinasta voi paistaa myös torttupohjan raparperi-mansikkakakulle.


RAPARPERI-MANSIKKAKUPPIKAKUT


KUPPIKAKUT
100 g voita
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
3 dl (180 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 maustemitta suolaa
1 rkl vaniljasokeria
1 ½ dl maitoa
1-2 dl raparperikompottia *ohje alla
6-8 pehmeää toffeemakeista

RAPARPERIKOMPOTTI
1 ½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
½ dl vettä
5 dl pilkottua raparperia
1 tl kanelia
½ sitruunan mehu

KUORRUTUS JA KORISTELU
1 prk vaniljan makuista rahkaa
2 dl kuohukermaa
tuoreita mansikoita

Valmista ensin raparperikompotti. Pilko raparperit (ohuet voi pilkkoa kuorineen). Mittaasokerit ja vesi kattilaan. Kuumenna seosta kunnes sokeri kiehuu, lisää sitten raparperit ja kaneli. Anna raparpereiden kiehua sokerin kanssa noin minuutin ajan, jonka jälkeen sammuta levy. Purista sitruunasta mehu ja lisää raparpereiden joukkoon. Anna maustua kakun valmistuksen ajan.

Täytteenä raparperikompottia ja toffeemuruja
Kuppikakut: Sulata voi varovasti kattilassa liedellä tai kulhossa mikrossa. Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään (ei tarvitse vaahdottaa). Yhdistä vehnäjauhoihin leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos munien ja sokerin joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoita myös voisula joukkoon. Paloittele toffeemakeiset pieniksi muruiksi.  Jaa taikina muffinivuokiin. Lusikoi päälle raparperikompottia ja ripottele päälle toffeemurut. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus: Vaahdota rahka ja kerma kuohkeaksi sähkövatkaimella. Tähän menee noin 5 minuuttia. Pursota tai levitä kuorrutetta kuppikakkujen päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla. 


Hyvää Juhannusta!



Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.