Viini&ruoka

torstai 28. toukokuuta 2015

Ribollita eli italialainen kasviskeitto




Täyteläinen kasvisruokapäivän keitto.
Italialaiset osaavat ruoanlaiton. Tästä on todisteena simppeleistä raaka-aineista valmistuva Ribollita-keitto, joka on kotoisin Toscanan maakunnasta. Valkoisista pavuista, kaalista ja porkkanasta syntyy maukas keitto, jonka salaisuus on täyteläisessä tomaattipohjassa. Paatunut lihansyöjä himoitsee kylkeen esimerkiksi pekonimurua, mutta keitto on itsessään tuhti ja pitää hyvin nälkää. Mr. Foodilicious pisteli kulhollisen keittoa tietämättä syövänsä pelkkää kasvisruokaa. Keiton voi tarjota perinteisesti seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä, jolloin maku on parhaimmillaan. Tästä kertoo jo keiton nimikin - La Ribollita - tarkoittaa uudelleen keitettyä ja tämä keitto vain paranee päivä päivältä. Tarjoile se rapean maalaisleivän ja viinilasillisen kanssa. Valitse lasiin keskitäyteläinen tai kevyt, hedelmäinen italialainen punaviini, joka kestää hyvin tomaattipohjaisen keiton hapokkuutta.


RIBOLLITA-KEITTO

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
(3 lehtisellerinvartta)
pala lehti- tai keräkaalia
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 prk säilyketomaatteja *
6 dl vettä
1 kasvisfondi
mustapippuria myllystä
1 tlk (380 g) isoja valkoisia papuja
2 tl basilikaa
ripaus cayennepippuria
ripaus sokeria
(suolaa)

Tarjoiluun: tuoreita yrttejä (basilikaa), maalaisleipäviipaleita, parmesaania
  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkanat ja kuutioi ne pieniksi kuutioiksi. (Viipaloi selleri) ja suikaloi kaali.
  2. Kuumenna öljy laakeassa kattilassa. Kuullota sipulit, porkkanat, (lehtisellerit) ja kaali. Lisää joukkoon tomaattipyree ja paseerattu tomaatti, kääntele hetki seosta.
  3. Lisää kattilaan vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Keitä miedolla lämmöllä noin 20-30 minuuttia.
  4. Kaada joukkoon pavut, mausta basilikalla, ripauksella sokeria ja cayennepippurilla. Tarkista suolan määrä. Anna kiehua vielä 2-5 minuuttia.
  5. Paahda maalaisleipäviipaleita paahtimessa tai paistinpannulla. Kuutioi leivät ja asettele kuutiot keiton pinnalle. Viimeistele keitto tuoreilla yrteillä ja raasta pinnalle parmesaanijuustoa.


*Käytä kesällä säilyketomaatin sijasta tuoreita tomaatteja. Kalttaa tomaatit halutessasi leikkaamalla tomaatteihin ristiviillot ja kastamalla ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Kuori tomaatit ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Thaimaalainen kana-nuudelisalaatti



Maistuva salaatti thaityyliin.

Tämä salaatti syntyi oikeastaan vahingossa viime viikonlopun Tampereen reissulla. Halusimme valmistaa iltaruoaksi jotain kananpojan fileesuikaleista. Lopputulos oli ruokaisa ja raikas salaatti, makean ja happaman sulautuessa ihanasti toisiinsa. Nopeaa ja uskomattoman helppoa! Salaattiin voi käyttää lähes mitä tahansa kasviksia, ohjeen ainekset ovat vain esimerkkejä. Tamperelaiset (ja myös muut chilin ystävät) korvaavat oheisen itse tehdyn kastikkeen Poppamiehen chilikastikkeilla ja marinoivat halutessaan myös fileepihvit niillä. Nuudelisalaatin voi tarjoa lämpimänä, kylmänä tai hieman jäähtyneenä vaikkapa hellepäivän lounaana.

THAIMAALAINEN KANA-NUUDELISALAATTI

n. 200 g riisi- tai munanuudeleita
n. 400 g mieleisiäsi kasviksia (esim. porkkanasuikaleita, paprikasuikaleita, terttutomaatteja, avokadoa, rucolaa, sokeriherneitä)
¼ tuore ananas pieninä kuutioina (tai 1 prk pieniä säilykeananaspaloja)
300 g kananpojan fileesuikaleita
1-2 (puna)sipulia renkaina
1 punainen miedohko chili ohuina renkaina
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike:
½ dl ananasmehua
½ dl (ruoko)sokeria
½ dl riisiviinietikkaa (tai valkoviinietikkaa)
1 rkl rypsiöljyä
½ limen mehu
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
½-1 tl chilitahnaa tai ½ tl cayennepippuria
1 tl perunajauhoja

Koristeluun: tuoreita yrttejä (esim. korianteria)
  1. Valmista ensin kastike: Sekoita kastikkeen ainekset perunajauhoja lukuun ottamatta kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää perunajauhot vesitilkkaan ja sekoita ne kastikkeeseen samalla sekoittaen. Älä keitä! Anna kastikkeen jäähtyä.
  2. Keitä nuudelit miedosti suolalla maustetussa vedessä, valuta ja jäähdytä ne. Paloittele kasvikset. Sekoita kastike, kasvikset ja ananaspalat nuudelien joukkoon ja anna maustua kanojen paistamisen ajan.
  3. Paista fileesuikaleet oliiviöljyssä kuumassa pannussa. Lisää joukkoon paloiteltu sipuli ja chilirenkaat. Kääntele hetki, kunnes sipulit pehmenevät. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  4. Asettele nuudelisalaatti vadille, lisää salaatin päälle kananpojan fileesuikaleita, sipulia ja chilirenkaita. Koristele ruoka vielä yrteillä.
Viinivinkki: Raikkaan salaatin seuraan sopii Uuden-Seelannin tuore, intensiivisen hedelmäinen sauvignon blanc. Riesling on myös hyvä vaihtoehto.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sitruunainen parsakeitto


Lempeän sitruunainen parsakeitto sopii pääsiäispöytään! Tässä keitossa yhdistyvät parsaan parhaat makukaverit; voi ja sitruuna. Makupari tuo mieleen hollandaisekastikkeen, jota tarjotaan useimmiten vihreän parsan kanssa. Lempeän sitruunainen, mutta samettisen pehmeä parsakeitto käy alkuruoaksi tai kevyeksi lounaaksi. Tarjoa keittoa esimerkiksi viinirypälefocaccian kanssa.

 

SITRUUNAINEN PARSAKEITTO
(4 annosta pääruokana, alkukeittona 6 annosta)

1 nippu tuoretta, vihreää parsaa (n. 430 g) 
2 keskikokoista perunaa 
2 rkl voita   
1-2 salottisipulia  
1 rkl tuoretta persiljaa  
1 tl (luomu)sitruunankuorta raastettuna
½ tl sokeria  
mustapippuria myllystä  
5 dl kasvislientä (tai osaksi kuivaa valkoviiniä)
1 prk ranskankermaa (150 g)  
2 - 3 tl sitruunamehua  

Pinnalle:  tuoretta persiljaa tai muutama parsan nuppu
  1. Poista parsojen puumaiset tyvet. Kuori nupuista alaspäin. Paloittele parsat neljään osaan. Kuori ja kuutioi perunat pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit ja persilja. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuoren keltainen osa. Purista sitruunasta mehu.
  2. Sulata voi kattilassa. Lisää parsat, perunakuutiot ja hienonnetut sipulit. Kuullota keskilämmöllä n. 5 min. Älä ruskista. 
  3. Lisää hienonnettu persilja, sitruunan kuoriraaste, sokeri ja pippuri. Kääntele pari minuuttia. Ota tässä vaiheessa muutama parsan nuppu erikseen annosten koristelua varten. 
  4. Lisää puolet kasvisliemestä. Keitä kannen alla 5-10 minuuttia. 
  5. Soseuta parsakeitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää loppu kasvisliemi ja ranskankerma. Kuumenna kiehuvaksi, älä enää keitä. Viimeistele maku sitruunamehulla. Koristele annokset persiljalla ja parsannupuilla. 



VIINIVINKKI:

Sitruksisen ja pehmeän parsakeiton kanssa sopii kuiva, hapokas ja hennon aprikoonen riesling valkoviini (Jean Biecher Réserve Riesling), joka on omiaan parsan, kasvisruokien ja pikkulämpimien kanssa.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen raikas menu



Pääsiäisenä herkutellaan pitkän kaavan mukaan. Viime sunnuntaina kokattiin hyvässä seurassa ja saatiin samalla vinkkejä pääsiäisen juhlapöytään Foodilicious by Annen ja Hyvinkään opiston kokkauskurssilla. Teemana olivat pääsiäisen juhlaruuat ja niiden viinikumppanit. Kurssikerran aikana valmistimme juhlaillallisen, jonka nautimme tunnelmallisesti ruokalajeihin sopivien viinien kera. 

Pöytä on katettu! Menu nautittiin ruokalajeihin sopivien viinien kera.
Oranssia, keltaista ja vienoa vihreää toistavan pääsiäismenun kantavana teemana olivat sitruksiset raikkaat maut ja tuulahdus trendikästä katuruokaa! Alkupalana toimivat katkarapumaljat tarjottiin rapean salaatinlehden päältä katuruokatyyliin. Sitruunainen parsakeitto toimi toisena alkuruokana ja se tarjottiin viinirypälefoccacian kanssa. Pääruuan karitsankareen kaverina oli parempaa roskaruokaa eli itse valmistetut rapeat bataattiranskalaiset sekä yrteistä ja granaattiomenoista valmistettu salaatti. Aterian kruunasi jäädytetyt pashat ja kahvi-suklaamousella täytetyt suklaamunat espresson kera.



MENU
***

Avokado-katkarapumaljat


Sitrusmarinoitu karitsankare, yrttisalaatti ja

Jäädytetyt pashat

Kahvi-valkosuklaamoussella täytetyt pääsiäismunat
***

JUOMAT:

Soligo Prosecco Brut
Jean Biecher Réserve Riesling
Durius Tempranillo
Emiliana Late Harvest Organic Sauvignon Blanc

Pääsiäisen raikas menu. Kurrsilaisten kokkaamia herkkuja!
VIINIVINKIT

Pääsiäismenun kaveriksi löytyi kivat ja kohtuuhintaiset viinikumppanit. Avokado-katkarapumaljat tarjottiin italialaisen proseccon kanssa (SoligoProsecco Brut). Kypsän sitruksinen, keskihapokas ja kuiva prosecco sopii nautittavaksi myös sellaisenaan tai alkumaljaksi. 

Sitruksinen ja pehmeä parsakeitto sai rinnalleen kuivan, hapokkaan ja hennon aprikoosisen riesling valkoviinin (Jean Biecher RéserveRiesling), joka on omiaan parsan, kasvisruokien ja pikkulämpimien kanssa. 

Sitrusmarinoitu karitsankare ja makean suolaiset bataattiranskalaiset nauttiin vuoden viinin (2015) tittelin saaneen DuriusTempranillo:n kanssa. Alle kymmenen euroa Alkossa maksava, tempranillo-rypäleistä valmistuva viini on syvän ruskehtavanpunainen ja hieman kehittynyt täyteläinen viini. Viinin runsaassa ja rehevässä tuoksussa on nahkaa, paahteisuutta ja kuivattua hedelmää. Viini sopii hyvin lampaan- ja naudanlihalle sekä pitkään kypsytettävien pataruokien ja juustojen kanssa nautittavaksi. 

Aterian kruunasi kirpeän makeat jäädytetyt pashat, jotka saivat seurakseen kypsän sitruksisen ja hunajaisen jälkiruokaviinin (Emiliana LateHarvest Organic Sauvignon Blanc).

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ravintola Oma koti




Gourmet-ruokaa kotona

Foodilicious by Anne hyppäsi mammalomalta hetkeksi työelämään ja viime sunnuntai kuluikin vauhdikkaasti Hyvinkään opiston ruokakurssin opena. Yksitoista innokasta kotikokkia loihti onnistuneen kokonaisuuden Tapainlinnan koulun opetuskeittiön tiloissa. Aiheena oli gourmet-menu kotioloissa. Kutsu kaverit mukaan keittiöön ja loihtikaa fine dining illallinen yhdessä.

Tapainlinnan koulun opetuskeittiö


Raaka-aineet ja ohjeet odottamassa kokkaajia

Tässä vielä kurssikuvaus: ”Tee ravintola omaan kotiisi! Kurssikerran aikana valmistamme viiden ruokalajin yllätysmenun keittiöntervehdyksineen. Yllätysmenun nautimme tunnelmallisesti ruokalajeihin sopivien viinien kanssa. Menu on mietitty niin, että ruuat voi valmistaa kurssin jälkeen myös omassa kotikeittiössä ja tarjoilla vaikkapa vieraille. Kokonaisuuden voi myös valmistaa yhdessä vieraiden kanssa. Tule hakemaan vinkkejä omaan kotiravintolaasi ja kokkaamaan hyvässä seurassa!”

Yllätysmenu nautittiin tunnelmallisesti ruokalajeihin sopivien viinien kanssa

Tarkoituksena oli siis valmistaa astetta fiinimpi kokonaisuus ja nauttia se ruokalajeihin sopivien viinien kera, ihan kuin ravintolassa konsanaan. Menun voi toteuttaa kokonaisuutena, osittain tai ruuat voi myös valmistaa yksittäisinä tarjottavina. Jos tavoitteena on tehdä kaikki viisi ruokalajia lisukkeineen, on valmisteluja syytä jakaa useammalle päivälle. Myös tämä onnistuu hyvin! Vaikka nyt eletään vielä sydäntalvea, kokosin menun jo kevättä tai kevättalvea ajatellen.  Tällaisella menulla mentiin:

KEVÄTTALVEN YLLÄTYSMENU

Crème Ninon, timjamiset serranomurut ja parmesaanilastut

**

Ohrablinit, limetti-mätijäädyke ja piparjuurinen kylmäsavuporotäyte

**

Naudan paahtofilee olutkastikkeen ja kurpitsarisoton kera

**

Passiongranité

**

Appelsiiniposset mantelikeksien kera

JUOMAT:
Trifula, Italia

Oheiset viinit kannatta laittaa muistiin, sillä ne ovat varsinaisia monikyttöviinejä ja toimivat yleispätevinä kumppaneina useamman eri ruokalajin kanssa. Jaume Serra Brut on HS:n cavatestin voittaja, köyhän miehen samppanjaa, joka toimii alkujuomana sekä esimerkiksi blinien kanssa. Tällä kertaa se toimi Créme Ninonin eli tuorehernekeiton ryhdittäjänä ja sitä lisättiin loraus myös keiton pinnalle. Leth Duett Riesling & Veltliner on ehdoton bliniviini, mutta sopii raikkautensa vuoksi ruokapöydän moniottelijaksi tai ihan vaan nautiskeluun.Trifula ryhditti naudan paahtofilettä, mutta toimii varmasti mainiosti myös pastan tai pataruokien parina. La Caliera Moscato d'Asti on herkku jo itsessään ja toimii erityisesti makeiden jälkiruokien kumppanina. Tämä viini voisi olla ensi kesän raparpereista tai mansikoista valmistetun makean herkun kumppani.

Crème Ninon, timjamiset serranomurut ja parmesaanilastut

Ohrablinit, limetti-mätijäädyke ja piparjuurinen kylmäsavuporotäyte

Kurssin ruokaohjeet oli muokattu Alkon Etikettiklubin ohjeista!






© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.