Seljanka (ven. селя́нка) on vanha venäläinen maalaiskeitto, joka tunnetaan myös Viron puolella. Kuuluisimpia seljanka faneja lienee marsalkka Mannerheim, joka ihastui tähän ruokaan Pietarissa asuessaan. Keitto mielletään Suomessa usein kalakeitoksi Mannerheimin mieliruokiin kuuluneen kalaseljankan mukaan, mutta sen voi tehdä myös lihasta, sienistä (tatit ja herkkusienet) tai makkarasta. Keitto maustetaan tomaattimurskalla. Siihen lisätään happamuutta ja suolaa maustekurkun tai sienien säilöntäliemellä, hapankaalilla, kapriksilla, oliiveilla tai sitruunalla. Valmiiseen keittoon voidaan lisätä myös smetanaa.
Kuudes Suomen tasavallan presidentti, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil
Mannerheim tunnettiin kaiken muun lisäksi aikamoisena kulinaristina. Marskilla
oli toki vahvat siteet kotimaisiin makuihin, mutta vuodet ulkomailla tekivät
miehestä paitsi kosmopoliitin, myös edelläkävijän. Reissujen parhaimpia makuja
tuotiin tuliaisina kotiin. Mannerheimin tunnetuimpiin herkkuihin lukeutuivat Marskin ryyppy, Vorschmack ja Seljanka. Kalaruoat olivat Marskin sydäntä lähellä, joten oheinen keitto
valmistui Marskin jalanjäljissä lohesta. Keiton maku vain syvenee seuraavana
päivänä tarjottaessa.
MARSKIN SELJANKA
2 isoa sipulia
2-3 (300 g) porkkanaa
2-3 (300 g) perunaa tai pala juuriselleriä
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
7 dl vettä
1 tlk herkkusieniä (liemineen)
2 laakerinlehteä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1-2 valkosipulinkynttä
300 g lohta
3 rkl tomaattisosetta
2 rkl sitruunanmehua
1 dl maustekurkkuviipaleita
2 rkl kapriksia tai oliiviviipaleita
tilliä
Tarjoiluun: smetanaa
- Hienonna sipulit ja suikaloi porkkanat sekä perunat (tai selleri).
- Sulata voi ison kattilan pohjalla. Lisää kasvikset ja kuullota hetkinen, ripottele pintaan vehnäjauhot. Lisää vesi ja sekoita.
- Viipaloi herkkusienet ja kaada liemineen joukkoon.
- Lisää mausteet: laakerinlehti, suola, pilkotut valkosipulinkynnet sekä muutama kierros mustapippuria myllystä. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia
- Viipaloi lohi ja lisää keittoon. Anna kiehua edelleen 10 minuuttia.
- Sekoita varovaisesti joukkoon tomaattisose, sitruunamehu ja suikaloitu maustekurkku. Ripottele pinnalle kaprikset tai oliiviviipaleet.
- Tarkista keiton maku, lisää pinnalle hienonnettua tilliä ja tarjoile kuumana smetanan kera.
Oheinen ruoka on tehty toivepostauksena! Jos haluat blogiin jonkun mieliruuistasi tai jonkun uuden reseptin kokeiluun, vinkkaa siitä kommenttikenttään tai lähetä toiveesi sähköpostilla (foodiliciousbyanne@gmail.com).
90-luvulla oli Riitta Suomisen Marskin seljankan resepti Gloriassa. Sen kun löytäisi!
VastaaPoista