Pavlova on Australian ja Uuden-Seelannin perinneherkku, joka on nimetty
balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Tarinan mukaan venäläinen ballerina Anna
Pavlova teki lähtemättömän vaikutuksen australialaiseen keittiömestariin, joka
kehitti ihailemalleen naiselle pavlovakakun. Hedelmäisen marenkiunelman
valkoinen kuohkeus ja ilmava keveys kuvaavat tanssijattaren pukua ja hänen
hennon haurasta olemustaan. Kyseessä on siis varsinainen jälkiruokien
klassikko, josta on lukemattomia variaatioita. Usein pavlova koostuu täytekakun
kokoisesta marenki-pohjasta, kermavaahdosta ja hedelmistä tai marjoista. Pavlova
muuntuu vaivattomasti herkullisiksi ja näyttäviksi minileivoksiksi. Pieni pavlova-leivos
on juuri sopivan kokoinen yhden hengen jälkiruoka-annos, ja muotonsa puolesta myös
kiva koristeltava.
Kesällä paplovan koristeluun kannattaa käyttää runsaasti kotimaisia
marjoja, muina vuodenaikoina vaikka erilaisia hedelmiä. Tammikuun
sesonkihedelmiä ovat mm. appelsiini, banaani, granaattiomena, kiivi,
mango, omena, päärynä, passionhedelmä ja verigreippi. Perinteisesti
pavlovan täytteenä on käytetty kermavaahtoa, mutta lisäämällä vatkatun kerman
joukkoon rahkaa tai maustamatonta jugurttia, täytteestä tulee raikkaampi.
Täytteen voi maustaa myös lasten hedelmä- ja marjasoseilla.
PAVLOVA
Pohja:
4 valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä (Maizena)
Voiteluun: öljyä
Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk (à 200 g) rahkaa tai maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
2 tl sokeria
Koristeeksi: hedelmiä tai marjoja, sitruunankuorta,
sitruunamelissaa ja valkosuklaalastuja
- Kuumenna uuni 100 asteeseen. Voitele leivinpaperille öljyllä ympyrä (Ø 25 cm). Aseta paperi uunipellille.Voit tehdä samalla ohjeella myös pienet, annoskokoiset Pavlovat.
- Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (keltuaista ei saa olla mukana). Lisää sokeri pienissä erissä, vatkaa koko ajan. Kun seos on kiiltävää, lisää vaniljasokeri ja viinietikka. Sihtaa joukkoon maissitärkkelys. Sekoita.
- Lusikoi tai pursota marenkivaahto leivinpaperille voidellun alueen päälle. Tee reunoista korkeammat kuin keskiosasta. Jos valmistat minipavlovia tee vaahdosta kahden lusikan avulla uunipellille voidellulle leivinpaperille pieniä kuppeja tai vastaavasti pursota ne.
- Paista uunin keskitasolla 1 t 30 min (pienet pavlovat 1 t 15 min.) tai kunnes marenki on päältä rapeaa ja oljenväristä, sisältä pehmeän vaahtomaista. Anna jäähtyä. Siirrä kakkuvadille.
- Vaahdota kerma. Lisää rahka ja vaniljasokeri. Lusikoi pohjalle. Koristele haluamillasi marjoilla tai hedelmillä. Tarjoa heti jälkiruoaksi tai kahvin kanssa.
Pohjat voi tehdä valmiiksi etukäteen ja täyttää vasta juuri ennen tarjoilua. Säilytä huoneenlämmössä ilmavasti peitettynä. |
Lähetä kommentti