maanantai 10. marraskuuta 2014

Karjalaisia leivonnaisia

Karjalaiset hautajaiset ovat hilpeämmät kuin hämäläiset häät!

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää ja tänä vuonna se kuluikin hieman erilaisemmissa tunnelmissa. Ensinnäkin oli ihan ensimmäinen isänpäivä omalle lapselle, joka saavutti samana päivävä kolmen kuukauden iän ja itselleni ensimmäinen työpäivä toukokuun jälkeen. Tällä kertaa kaivoin essun kaapin perukoilta ja suuntasin koululle pitämään opiston ruokakurssia. Aiheena olivat karjalaiset leivonnaiset. Kurssi oli täynnä innokkaita leipojia, joten mikäs siinä oli levittäessä karjalaista ilosanomaa leipomusten kautta.

Tällaisella menulla mentiin:

LEIPOMUKSET:
Karjalanpiirakat ja munavoi
Ilomantsilaiset vatruskat
Sultsinat
Lanttusupikkaat
Tsupukat
Pyöröset
Sienipiirakka
Mustikkakukko
Viipurinrinkeli

JUOMAT:
Vadelmahillolla maustettua yrttiteetä
Mustaherukkamehua

Ohessa kuvat tuotoksista. "Ol niin suun myötästä!"

Sultsinat, pyöröset, riisipiirakat ja vatruskat
Tsupukat, sienipiirakka, mustikkakukko ja viipurinrinkeli
Loppuun vielä muutama sana karjalaisesta luonteenlaadusta. Monesti saan ihmetystä siitä kuinka saan niin paljon aikaan ja minulla on monta rautaa tulessa. Tämä selittynee karjalaisuudella ja sopii hyvin tämän päivän hektiseen multitaskaajien maailmaan. Sen sijaan Hämeen hitaat ovat karjalaisille pahoja tapauksia. Hämäläiset toimivat oikeasti hitaasti ja jäävät jalkoihin! Hämäläisen pohtiessa karjalainen sisuuntuu ja tarttuu toimeen. Vetäisee siinä samassa metsän tyhjäksi puista, kun piti vain joulukuusi kaataa.

Ohessa ohje suussa sulaviin karjalanpiirakoihin!

KARJALANPIIRAKAT (riisitäyte)

Kuoritaikina:
1½ dl vettä
¾ tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl rypsiöljyä

Täyte:
2 ½ dl vettä
2 dl riisiä
7 ½ dl maitoa
½ tl suolaa
(1 kananmuna)

Voiteluun: voita (tai voi-maitoseosta)


Valmista ensin täyte:
1.      Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja keitä 10 minuuttia.
2.      Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen 30 minuuttia välillä pohjaa pitkin sekoittaen. Nosta kattila pois levyltä ja anna puuron hautua kannen alla 10 minuuttia.
3.      Mausta puuro suolalla ja jäähdytä se. Sekoita jäähtyneeseen puuroon kananmuna
  
Piirakoiden valmistaminen
1.     Sekoita kylmään veteen suola, jauhot ja öljy. Vaivaa taikina sileäksi ja kiinteäksi.
2.     Leivo taikinasta tanko ja jaa se pieniksi paloiksi. Pyöritä palat palloiksi ja litistä ne jauhoissa kummaltakin puolen kakkaroiksi. Aseta kakkarat kuuden kappaleen pinoihin, etteivät ne kuivu. Peitä pinot kelmulla tai kulholla.
TAI
Ripottele pöydälle ruis- ja vehnäjauhoseosta ja kaada taikina jauhojen päälle. Kaulitse taikinasta noin ½ cm:n paksuinen levy. Painele levystä juomalasilla kakkaroita.
 3.    Ajele kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi pyöreiksi kuoriksi. Laita kuoret lomittain pinoon, ripottele väliin jauhoja ja peitä muovilla. Harjaa jauhot pois ennen täyttämistä.
 4.   Levitä puuroa jokaisen piirakkakuoren keskelle, ei ihan reunoille. Taita reunat täytteen päälle ja rypytä etusormilla piirakan muotoiseksi. Älä jätä piirakan päihin teräviä huippuja, sillä ne palavat helposti kuumassa uunissa.
 5.   Nosta piirakat uunipellille vieri viereen. Paista piirakat kuumassa uunissa 275-300 asteessa, kunnes ne saavat väriä, 10-15 minuuttia.




Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.