maanantai 1. kesäkuuta 2015

Aprikoosi-tuorepuuro



Aamunaloitus aprikoosi-tuorepuurolla.

Nappasin torikojusta mukaani tuoreita aprikooseja käydessäni kaupungilla. Tietysti aloin heti mietiskelemään, mitä ihanaa voisin niistä tehdä. Useampi katosi suoraan suuhun ja lopuista valmistui tuorepuuroa ja aprikoosi-inkiväärihilloketta. Hillon ohjeen paljastan myöhemmin. Tuorepuuro on mukavaa vaihtelua tavalliselle aamupuurolle. Se valmistetaan sekoittamalla hiutaleita, leseitä ja siemeniä nesteeseen, esimerkiksi piimään tai soijajuomaan, ja niiden annetaan turvota yön yli.  Aamulla joukkoon sekoitetaan tuoreita hedelmäpaloja tai marjoja ja tarvittaessa maustetaan tummalla sokerilla tai hunajalla. Oheisen reseptin kehittelin aiemmin julkaisemani Lemon Pie –tuorepuuron ohjeesta. Tykästyin ohjeessa käytettyyn hirssiin, joka sopii myös gluteenia vältteleville. Hirssiä tulee liottaa yön yli, mutta puuro valmistuu aamulla nopeasti sekoittamalla aineet tehosekoittimessa. Ihanan raikasta, pehmeää ja täyteläistä tuorepuuroa kesäaamuun!  


APRIKOOSI-TUOREPUURO
(1 annos)

1 dl hirssiä liotettuna
6-8 tuoretta aprikoosia
1 appelsiinin puristettu mehu                                                        
1-2 rkl hunajaa
½ tl vaniljasokeria
1 dl turkkilaista jogurttia

Huuhtele hirssi huolellisesti kylmällä vedellä ja laita likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Liota yön yli (heitä liotusvesi pois!) ja huuhtele vielä aamulla ennen käyttöä.

Halkaise ja poista aprikooseista kivet. Purista appelsiinin mehu. Mittaa aineet tehosekoittimen kulhoon ja hienonna silkkisen pehmeäksi puuroksi.


Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.