torstai 4. kesäkuuta 2015

Paahdettu perunasalaatti


Paahdettu perunasalaatti kuuluu kesään!
Tästä helposta ja nopeasta perunasalaatista on ehtinyt muodostua jo hienoinen klassikko. Olen tarjonnut salaattia vähän joka tilanteessa - ystäville, sukulaisille, työkavereille ja olemme valmistaneet sitä myös kokkauskurssillani. Alkuperäisen ohjeen olen löytänyt ET-lehdestä vuonna 2009. Luen kyseistä lehteä tai paremminkin siinä olevan ruokaosion aina kun saan sen käsiini, vaikka en vielä täysin tämän seniorimedian kohderyhmään kuulukaan. Olen bongannut monta loistavaa ohjetta kyseistä lehdestä. Paahdetun perunasalaatin ohje on kulkenut matkassa siis jo vuosia ja hioutunut oheiseen muotoonsa kokkauskertojen myötä. Salaatti pitää yhä kärkisijaa pohtiessamme vaihtoehtoja grilliruoan kaveriksi tai piknikevääksi. Ruokaisa perunasalaattimaistuu myös sellaisenaan esimerkiksi lounaalla, eikä nuukahdakaan yhtä helposti kuin tavalliset vihreät salaatit. Salaatin pohjan voi valmistaa jo edellisenä päivänä, jolloin kapristen liemi ehtii maustaa salaatin täydelliseksi.



Perunat paahdetaan rapsakoiksi uunissa

PAAHDETTU PERUNASALAATTI

10 perunaa
½-1 dl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
suolaa ja mustapippuria myllystä
ripaus chilihiutaleita
1 prk aurinkokuivattua tomaattia 
1 pieni purkki kapriksia + purkissa oleva liemi
3 kevätsipulia
kourallinen kirsikkatomaatteja
100 g fetajuustoa tai parmesaanilastuja
(1 dl pinjansiemeniä)


  1. Pese ja leikkaa perunat kuorineen ohuiksi viipaleiksi ja levitä perunaviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle (yhteen kerrokseen).
  2. Kuori valkosipulit, viipaloi ne lastuiksi ja levitä perunoiden päälle paahtumaan. Lorauta päälle oliiviöljyä, rouhi päälle mustapippuria ja suolaa myllystä sekä ripottele pinnalle halutessasi chilihiutaleita.
  3. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, niin että perunat saavat väriä ja ehtivät kypsyä.
  4. Jäähdytä perunat ja kumoa ne tarjoilukulhoon. Lisää joukkoon aurinkokuivattuja tomaattipaloja, kapriksia sekä kaprispurkissa oleva liemi. Tämän kaiken voit tehdä jo edellisenä päivänä.
  5. Lisää ennen tarjoilua silputtu kevätsipuli ja halkaistut kirsikkatomaatit salaattiin. Murustele pinnalle fetajuustoa. (Paahda pinjansiemeniä kuivalla kuumalla pannulla ja viimeistele paahdetuilla pinjansiemenillä.)


 
Lisää kuvateksti

Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.