tiistai 6. tammikuuta 2015

Lemon posset



Täyteläistä, makeaa ja ihanan kirpsakkaa! Lemon posset eli brittiläiset sitruunavanukkaat syntyvät vain kolmesta raaka-aineesta: kuohukermasta, sitruunasta ja sokerista. Aikaa tekemiseen kuluu 10 minuuttia, jonka jälkeen annokset jätetään hyytymään kolmeksi tunniksi. Vanukkaat hyytyvät ilman liivatetta sitruunan hapon ansiosta ja soveltuvat hyvin myös niille, jotka haluavat välttää liivatteen käyttöä.  





Foodilicious by Anne valmistautuu viikon päästä häämöttävään Lontoo ekskursioon ja virittäytyy matkaan brittiläisillä herkuilla. Brittien ruokakulttuuri on ihan oma lukunsa ja sillä on melko tylsä maine. On jopa väitetty ettei varsinaista brittien keittiötä edes ole ja ainoa hyvä ateria on aamiainen! Iso-Britannian ruokakulttuuri on saanut vaikutteita lukuisista siirtomaista ja vastaavasti englantilaiset perinneruoat ja ruokailutavat ovat siirtyneet siirtomaihin. Vaikka englantilainen keittiö ei kuulukaan kehutuimpiin, löytyy saarivaltiosta ruokalajeja, jotka ovat tunnettuja ja hyviksi havaittuja ympäri maapallon. Lemon posset kuuluvat englantilaisen keittiön klassisiin vanukkaisiin.


LEMON POSSET
(4 annosta)

4 dl kuohukermaa
1 ½ dl sokeria
1 dl sitruunan mehua ja sen raastettu kuori (1-2 sitruunaa)

Lisäksi: kotimaisia pakastemansikoita, -vadelmia tai -mustikoita

  1. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuoren keltainen osa. Purista sitruunoista mehu.
  2. Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kolmisen minuuttia koko ajan sekoittaen.
  3. Nosta kattila liedeltä ja sekoita sitruunamehu ja raastettu kuori joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria tai mehua.  
  4. Kaada seos neljään pieneen lasiin (annoskoko tällöin reipas desi). Peitä lasit kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään. Hyydytä vähintään kolme tuntia. 
  5. Koristele hyytyneet vanukkaat marjoilla.

Pakastimesta löytyi harvinaista herkkua koristeeksi! Metsämansikat ovat viime kesän aarteita kesämökin mansikkakeitaalta.
 
VIINISUOSITUS

Koska possetit ovat kirpeän raikkaita, viinissä saa olla runsaasti makeutta ja hapokkuutta. Klassinen Lenz Moser PrestigeTrockenbeerenauslese, 17,49 euroa, tuo possetin maut esiin suun täyttävällä ja kypsän hedelmäisellä hunajaisuudellaan.

Slurps, hyvää oli!

Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.