perjantai 13. helmikuuta 2015

Kotitekoinen jäätelö




Itse tehty jäätelö valmistuu ilman keinotekoisia väri- ja lisäaineita. Perusmassa tehdään kermasta, maidosta, kananmunista ja sokerista. Valmiin jäätelön voi maustaa mieleisekseen esimerkiksi marjoilla, suklaarouheella, keksinmuruilla, marjasiirapilla, liköörillä, paahdetuilla kookoshiutaleilla, kahvilla. maapähkinävoilla tai vaikkapa pähkinöillä. Kotitekoinen jäätelö valmistuu nopeasti jäätelökoneessa, mutta onnistuu mainiosti myös jäädyttämällä kulhossa pakastimessa. Sokerin ohessa kannattaa käyttää glukoosisiirappia, joka estää suurten jääkiteiden muodostumista jäätymisen aikana. Tämän ansiosta jäätelöön saadaan oikeanlainen hileetön suutuntuma ja samettisen pehmeä, suussa sulava rakenne.

Omistan pienen OBH Nordican jäätelökoneen, jolla olen valmistanut mm. jogurttijäätelöä, vadelmasorbettia, passiongranolaa ja erilaisia makuvariaatioita vaniljanmakuisesta kotijäätelöstä. Tämä minijäätelökone on kooltaan kompakti ja helppo säilyttää. Koneen kulho on tilavuudeltaan 3,2 desilitraa. Näin jäätelöä voi tehdä sopivan kerta-annoksen vaikka yhden hengen herkutteluhetkeen tai valmistaa useita eri makuja. Kun jäätelöseos on valmis, jäätelö valmistuu noin kymmenessä minuutissa. Valmis jäätelöseos kaadetaan pakastettuun jäätelökoneen kulhoon, asetetaan kansi paikoilleen ja käynnistetään kone. Kun jäätelökoneen kulhoa säilyttää pakastimessa, se on aina käyttövalmis ja jäätelön tekeminen onnistuu nopeasti. 

Ohessa on perusohje vaniljanmakuiseen kotijäätelöön, jonka maustoin tällä kertaa Toblerone-muruilla.

TOBLERONE-JÄÄTELÖ
(2 annosta, noin 320 ml)

2 dl kuohukermaa
2 keltuaista
½ dl sokeria
½ dl glukoosisiirappia
½ vaniljatankoa tai ½ tl vaniljasokeria
makuainetta (esim. rouhittua suklaata)

  1. Vaahdota kerma vaahdoksi.
  2. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja glukoosisiirappi vaaleaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Halkaise puolitettu vaniljatanko ja kaavi siemenet tangon sisältä keltuaisvaahtoon tai käytä vastaavasti vaniljasokeria.
  3. Yhdistä kermavaahto varovasti keltuaisvaahtoon. Kaada valmis seos jäätelökoneen kulhoon.* Kulhon on oltava kylmä, säilytetty pakastimessa vähintään 8 tuntia. Sulje kansi ja käynnistä jäätelökone. Anna laitteen käydä 10-12 minuuttia. 
  4. Mausta valmis jäätelömassa makusi mukaan esimerkiksi Toblerone-rouheella. Jäätelö maistuu parhaalta tuoreeltaan juuri valmistettuna. Jäätelö säilytetään -18 asteen lämpötilassa tai kylmemmässä. Jos jäätelön aineksia ei keitetä, jäätelö säilyy pakastimessa noin 1 viikon. Keitetyistä aineksista valmistettu jäätelö säilyy noin 2 viikkoa.
Valmistus ilman jäätelökonetta: Kaada massa metalliastiaan ja laita pakastimeen 1-2 tunniksi. Voit käydä tunnin välein tarkistamassa jäätelön jähmettymistilannetta ja samalla hieman sekoittamassa haarukalla jäätelömassaa.

* Jäätelökoneita on erilaisia, joten tarkista koneen käyttöohjeesta laitteen käyttö!

Kehittämäni Frezza-jäätelön ohje viime kesältä löytyy täältä #frezzaresepti!



Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.