lauantai 7. helmikuuta 2015

Salaatti paahdetuista paprikoista


Paahdetut paprikat antavat maun alun perin bulgarialaiseen Shopska-salaattiin, joka muistuttaa kreikkalaista kyläsalaattia Horiatikia. Itse muistan ihastuneeni kyseiseen salaattiin 90-luvulla Bulgarian matkalla ja olen aika ajoin kaipaillut sen perään. Shopska on erittäin suosittua ympäri Balkania ja Keski-Eurooppaa. Salaattiin kuuluu yleensä kurkkua, tomaattia, paprikaa ja sipulia, sekä kastikkeeseen valkoviinietikkaa, öljyä ja mausteita. Salaatin päällä on raastettua sireneä, jonka voi korvata laadukkaalla fetajuustolla. Ainekset ovat simppelit, mutta juju piilee paprikoissa, jotka paahdetaan uunissa. Paprika on yksi niistä vihanneksista, joiden maku muuttuu ratkaisevasti makeammaksi, runsaammaksi ja herkullisemmaksi paahdettaessa. Kypsennetty ja kuorittu paprika ei myöskään närästä!


Paprika saa makunsa paahtamalla

Paahdettu paprika maistuu salaatissa, lisäkkeenä, keitoissa ja leivän päällä esimerkiksi hyvän juuston kanssa. Halkaise paprika pituussuunnassa, poista valkoinen osa ja siemenet sisältä ja pane puolikkaat uunivadille leikkuupinta alaspäin. Laita uuniin 250 asteeseen. Kun kuori on muuttunut ruskeapilkulliseksi, ota paprikat pois uunista ja laita ne jäähtymään muovipussiin tai muovikelmulla peitettyyn kulhoon. Sen jälkeen kuori irtoaa helposti ja paprika on valmis käytettäväksi.

Mitä tummempi paahdettu pinta, sitä paremmin kuori irtoaa



SHOPSKA-SALAATTI
(2 annosta)

2 paprikaa
1 pienehkö kurkku
2 tomaattia
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
½ rkl valkoviinietikkaa
½ sitruunan mehu
ripaus sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä
150 g raastettua sireneä tai fetaa

  1. Puolita ja halkaise paprikat pituussuunnassa, poista valkoinen osa ja siemenet sisältä ja pane puolikkaat uunivadille leikkuupinta alaspäin. Laita uuniin 250 asteeseen. Kun kuori on mustunut, ota pois uunista ja laita paprikat jäähtymään muovipussiin tai muovikelmulla peitettyyn kulhoon. Leikkaa paprikat viipaleiksi.
  2. Kuutioi kurkku ja tomaatit. (Talvella ulkomaisen kurkun voi kuoria ennen pilkkomista). Suikaloi sipuli. Sekoita kulhossa paprikat, tomaatit, kurkut ja sipuli. Kaada päälle oliiviöljy, viinietikka ja sitruunan mehu. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla.
  3. Sekoita ja asettele lautasille pyramidin muotoon. Raasta päälle runsaasti sirene- tai fetajuustoa ja tarjoa heti.

Raastettu feta antaa makua salaattiin eri tavalla kuin paloina oleva juusto

Lähetä kommentti

© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.