Jälkiruoka

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Lettukakku



Näyttävä ja rento jälkiruoka valmistuu voissa paistetuista rapeareunaisista letuista. Paista pino lettuja ja kokoa niistä herkkukakku levittämällä kerma-rahkaa ja marjoja väliin.  Kakkua kasatessa lettujen pitää olla jäähtyneitä, joten voit paistaa ne jo vaikkapa edellisenä iltana.

LETTUKAKKU
4-6 annosta

Lettutaikina:
2½ dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
2 kananmunaa
2 rkl voita
ripaus suolaa

Paistamiseen: voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria
200 g maustettua rahkaa (esim. kuningatar)
250 g (pensas)mustikoita tai muita marjoja
tomusokeria

  1. Mittaa jauhot kulhoon, lisää puolet maidosta ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää munat, sulatettu voi, suola ja loput maidosta. Vatkaa hyvin.
  2. Kuumenna paistinpannu. Lisää nokare voita ja. Paista taikinasta lettuja.
  3. Vaahdota kerma ja mausta se halutessasi sokerilla ja vaniljasokerilla. Ota kermasta pari desiä kakun koristelua varten. Sekoita loput kermavaahdosta rahkan joukkoon.
  4. Kokoa kakku pinoamalla letut ja levittämällä kerma-rahkaseosta ja mustikoita niiden väliin. Pursota tai levitä ylimmän letun päälle kermavaahtoa. Koristele mustikoilla ja sirottele pinnalle tomusokeria.



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Avokado-suklaamousse

Pimeä, pimeämpi marraskuu taltutetaan suklaalla. Kuvaan sentään tallentui pieni välähdys aurinkoa pimeyden keskellä.

Kalenterin sivu kääntyi marraskuulle ja pimeys iski. Valon määrä vähenee päivä päivältä. Pimeys laskee jo niin aikaisin, ettei valoisaa aikaa ehdi kunnolla arjessa huomata. Koirien kanssa iltalenkkeilyyn tarvitaan otsalamppu vähän syrjemmässä kaupungin valoista. Marraskuu jysäytti taas mieleen sen tosiasian, että asuminen näillä leveyspiireillä on kyllä aivan pimeää hommaa, mutta ei anneta sen lannistaa! Taistelu kaamosta vastaan on alkanut. Foodiliciouksen parveketta koristaa nyt 18 metriä pitkä valosarja (ei sentään vilkkuva tai värillinen), useampi erä tuikkuja on jo poltettu ja (raaka)suklaat korkattu. Vuosi sitten intoilin raakasuklaasta ja sama suklaanhimo vaivaa edelleen. Avokado-suklaamousse lohduttaa kaamoksen keskellä ja tuo helpotusta makeannälkään. Samettisesta moussesta ei avokadoa heti tunnista! Pieni kupillinen täyteläistä avokadosuklaamoussea riittää jälkiruoaksi tai suklaan himoon.



AVOKADO-SUKLAAMOUSSE

2 avokadoa
4 rkl (raaka)kaakaojauhetta
4 rkl hunajaa
1 dl kermaista kookosmaitoa

Päälle: rouhittua tummaa suklaata


Halkaise avokadot, poista kivi. Lusikoi sisus tehosekoittimeen. Lisää joukkoon kaakaojauhe, hunaja sekä paksu kookosmaito. Aja sileäksi mousseksi. Annostele mousse jälkiruokamaljoihin tai vaikkapa kahvikuppeihin ja rouhi päälle suklaata.





lauantai 15. elokuuta 2015

Crumpetit

Crumpetti on yhdistelmä blinistä ja amerikkalaisesta pannukakusta.


Viime viikolla palattiin lomalta arkeen. Työt alkoivat, taapero aloitti päiväkodissa ja päivärytmiä hiottiin sopimaan uusiin kuvioihin. Viikonloppu sai taas uuden merkityksen, vaikka arki on mukavaa ihan sellaisenaan. Perjantain kunniaksi paistoin crumpetteja. Crumpetti on yhdistelmä blinistä ja amerikkalaisesta pannukakusta. Taikina nostatetaan ensin hiivan avulla ja lopuksi siihen lisätään vielä soodaa. Koostumus on täyteläinen ja kuohkea. Nauti crumpetit sellaisenaan vaahterasiirapin kanssa tai pinoa huikea torni marjojen kera! Voit paistaa crumpetit etukäteen valmiiksi ja lämmittää ne pannulla voissa juuri ennen tarjoilua.


Myös Foodiliciouksen keittiössä pidettiin loppukesästä muutama viikko lomaa, mutta laakereilla ei suinkaan levätty. Loman aikana rakentui blogi päivätyöhön liittyen. Jos peruskoulun kotitalousopetuksen kuulumiset kiinnostavat, niin käy kurkkaamassa täältä. Myös ilmoittautuminen opiston kursseille avautui. Helsingin kurssit löytyvät täältä ja Hyvinkään kokkaus- ja ruokakuvauskurssi täältä. 

Tulkaahan kursseille! Helsingin kurssit ovat täynnä, mutta ilmoittautua kannattaa silti jonoon. Kurssille pääsee hyvin todennäköisesti varasijalta, sillä tilanne elää syksyn edetessä. Helsingin työväenopistossa pidän Karjalaiset tapakset-, HelsinkiMenu itsetehden-, Nykykarjalainen pitopöytä- ja Manneheimin pöydässä -kurssit. Opetuspaikkana on Stoan opetuskeittiö Itäkeskuksessa.


CRUMPETIT
(16-20 kpl)

5 ½ dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa (11 g)
3 ½ dl täysmaitoa
1 tl sokeria
½ tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 ½ dl lämmintä vettä

Paistamiseen: voita ja rypsiöljyä

Yhdistä jauhot ja kuivahiiva. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (+42°C)  ja lisää sokeri maitoon. Kaada maitoseos jauhojen joukkoon. Sekoita puuhaarukalla muutama minuutti, kunnes taikina on tasaista.

Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia. Halutessasi voit antaa taikinan nousta tunnin ajan. Taikina kohoaa ensin ja laskee sen jälkeen.

Liuota ruokasooda ja suola lämpimään veteen. Lisää seos taikinan joukkoon. Peitä keittiöpyyhkeellä ja anna levätä 20 minuuttia.

Paista taikinasta lettupannulla miedohkolla lämmöllä lettuja rypsiö-voiseoksessa noin 5 minuuttia tai kunnes lettuihin ilmestyy kuplia. Käännä ja paista toiselta puolelta noin 3 minuuttia. Tarjoa marjojen ja vaahterasiirapin kanssa.



Nauti crumpetit sellaisenaan vaahterasiirapin kanssa tai pinoa torni marjojen kera

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Café Latte Frappé jäätelöllä



 

Kuumana päivänä kahvi maistuu parhaalta kylmänä. Café frappé on kreikkalainen vaahdotettu, kylmä kahvijuoma. Se valmistuu yksinkertaisimmillaan (pika)kahvista, vedestä ja jäistä.  Sokeria ja maitoa lisätään maun mukaan.  Kotioloissa frappéa koristava kahvivaahto syntyy helposti sauva- tai tehosekoittimella. 


Tutustuin frappéen ensimmäisen kerran vuosia sitten Ateenan kiemurtelevien kujien pikkukahviloissa, joissa paikalliset usein istuvat monta tuntia vain yhden tai kahden kahvikupillisen tai jääkahvin voimin. Etenkin kesällä kahvijuomat nautitaan kylminä ja jopa cappuccinon ja espresson voi tilata kylminä. Tällöin niitä kutsutaan termeillä cappuccino/espresso freddo. Kahvijuoman nauttimiseen on myös omat niksinsä. Juomaa ei saa hotkaista yhdellä imaisulla, kreikkalainen juo sitä vähintään 20-30 minuuttia. Pillistä otetaan pieni imaisu, jonka jälkeen pilliä pyöritetään lasissa sekoittaen juomaa ja kaavitaan samalla vaahdot pois reunoilta. Tätä toistetaan hartaudella kunnes lasi on tyhjä. Sekoittamalla juoma pysyy ihanan kylmänä, kun jäät sulavat ja sekoittuvat pikkuhiljaa juoman sekaan.


Vaikka tänä kesänä ei ole päästy juurikaan hellelukemiin, maistuu kylmä kahvijuoma myös Suomen suvessa. Kahvi on muutoinkin suuressa osassa Foodiliciouksen taloudessa ja sitä kuluu eri muodoissaan useampi kuppi päivässä. Ylijäänyttä kahvia ei kannata heittää pois, vaan valmistaa siitä esimerkiksi oheinen jäätelöllä tuunattu maitokahviversio perinteisesä frappésta vaikkapa jälkiruoaksi. Jäätelö tuo juomaan täyteläisyyttä ja makeutta, joten sokeriakaan ei tarvitse välttämättä lisätä.


CAFÉ LATTE FRAPPÉ JÄÄTELÖLLÄ
(2 annosta)

2 dl vahvaa kahvia
1 dl maitoa
2 dl vaniljajäätelöä
(2-4 tl ruokosokeria)

Lisäksi: 5-6 jääpalaa/lasi

Mittaa ainekset kulhoon tai tehosekoittimeen ja pyöräytä kuohkeaksi juomaksi. Laita korkeaan lasiin jäitä ja kaada juoma niiden päälle. Lusikoi loppu vaahto pinnalle ja aseta lasiin pilli. Tarjoa ja nauti heti!

Perheen vanhus nauttii myös auringonsäteistä parvekkeella


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Piñata Colada –mehujäät



Lämmin kesäpäivä on täydellinen viileälle herkkuhetkelle. Kaupan jäätelöaltaalla käteeni osuu useimmiten perinteinen suklaatuutti, murueskimo tai Kolmen kaverin puteli. Sen sijaan drinkeissä tykkään enemmän hedelmäisistä mauista. Ananas ja kookos ovat klassinen, kesäinen makupari, jotka maistuvat suosikki drinkissäni Piña Coladassa. Viileän raikas kesädrinkki voidaan tarjoilla myös mehujään muodossa. Piña Colada valmistetaan vaaleasta rommista, makeutetusta kookoskermasta ja ananasmehusta. Alkoholitonta muunnelmaa kutsutaan Piñata Coladaksi, josta oheinen jäätelöherkku sai nimensä.  Koska jää turruttaa makunystyröitä, mehujäähän käytettävässä seoksessa on oltava riittävästi makua ja makeutta. Piñata Colada-puikkojen makeus tulee ananasmehusta ja kondensoidusta maidosta. Maista seosta ja lisää tarvittaessa makeutta esim. kookossokeria. Sulata sokeri mehutilkkaan ennen lisäämistä. Anna myös valmiiden puikkojen temperoitua rauhassa ennen syöntiä, jolloin makuelämys on täydellinen. Aikuisten versioon voi lorauttaa vähän Malibu-kookosrommia.


PIÑATA COLADA –MEHUJÄÄT

2 dl ananastäysmehua
1 dl kondensoitua maitoa
2 dl kookoskermaa
1 limen puristettu mehu
(½ dl vaaleaa rommia)

Sekoita jäätelömassan aineet keskenään kulhossa. Valuta seos jäätelömuotteihin ja viilennä jääkappikylmäksi ennen pakastusta. (Näin seos jäätyy nopeammin ja jäätelöön ei synny niin suuria jäätelökiteitä.) Nosta jäätelömuotit pakastimeen. Aseta jäätelötikut pystyyn hieman pakastuneen seoksen joukkoon. Anna jäätelöpuikkojen jäätyä seuraavaan päivään.





© FOODILICIOUS BY ANNE. Made with love by The Dutch Lady Designs.